Siirry sisältöön

Kuinka voimme auttaa liiketoimintasi kehittämisessä? 

Yritystoiminnan kehittäminen ja kasvattaminen vaatii ympäristön, joka tukee yritysten tavoitteita. Keski-Suomessa on yrityksille tarjolla kaikkea sitä, mitä kasvu edellyttää: moderni infrastruktuuri, huippuasiantuntijoita, osaavaa ja innovatiivista työvoimaa, potentiaalisia asiakkaita ja yritysten toimintaa tukevia yhteistyökumppaneita ja verkostoja.

Yrityksille on tarjolla palveluja niin yritystoiminnan ensimetreille kuin jo toimivan yrityksen kasvattamiseen. Yritykset saavat kasvu- ja kehittämispalveluita pitkäjänteiseen ja kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.

Kansainvälistymispalvelut auttavat laajentamaan yritystoimintaa kansainvälisille markkinoille ja opastavat ulkomaankauppaan liittyvissä toimenpiteissä. Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n kautta keskisuomalaiset yritykset saavat käyttöönsä laajan kansainvälisen asiantuntijaverkoston, joka tuo uusia ja innovatiivisia mahdollisuuksia yrittämiseen. Jykesillä on omat kansainväliset toimistot edustajineen Venäjällä Pietarissa ja Kiinassa Shanghaissa sekä yhteyshenkilö Puolassa Poznanissa. Sopimuskumppanien kautta tuottaa yrityksille liikeyhteyspalveluita Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa.

Koulutuspääoma kasvaa nopeammin kuin muualla Suomessa

Keski-Suomessa on tarjolla koulutettua ja osaavaa työvoimaa, mikä tukee yritysten sijoittumisaikeita. Tulevaisuus näyttää maakunnassa hyvältä, sillä koulutuspääoma on kasvanut Keski-Suomessa ja etenkin Jyväskylässä nopeammin kuin muualla maassa, kun arvioidaan koulutuspääoman suhteellista muutosta vuodesta 1995 alkaen.

Koko maassa koulutuspääoman kasvu vuosina 1995–2005 oli noin 7,5 prosenttia ja Keski-Suomessa lähes 8 prosenttia. Jyväskylässä ja lähikunnissa kasvu on ollut muuta maakuntaa hieman nopeampaa.

Koulutuksen roolina ei ole ainoastaan tuottaa osaavaa ja ammattitaitoista työvoimaa, vaan keskeistä on uuden tiedon tuottaminen sekä vuorovaikutus yritysten ja muiden organisaatioiden kanssa.

Lähde: Keski-Suomen Aikajana 2/2010

 
 

 

   
OTA YHTEYTTÄ

Satu Freyberg
Johtaja
Puh: 0400 966 112
satu.freyberg(at)jykes.fi                  

Harri Heinänen
Myyntipäällikkö
Puh: 0400 643 298
harri.heinanen(at)jykes.fi

Käyntiosoite:
Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy
Sepänkatu 4
40100 Jyväskylä